Haaveiltuani shibasta jonkin aikaa päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Tutustuin Japanissa moneen ihanaan kasvattajaan, mutta sopivaa pentua ei tuntunut löytyvän kohdalle. Olin jo aikeissa lykätä shiban hankintaa kunnes eräs ystäväni vihjaisi minulle hyvä sukuisesta pentueesta, joka ei ollut syntynyt kennelnimen alle. Innostuin asiasta, ja sain tämän "kasvattajan" yhteystiedot. Soitin Yamatolle - pentujen omistajalle, ja kävi ilmi yhden urospennun olevan vielä vapaana. Sovimme tapaamisesta seuraavalle päivälle ja tiistai-aamuna olin matkalla pentua katsomaan. Yamato esitteli minulle 5-viikkoa vanhan Shinigami wa ringo wo taberun ja ihastuin koiraan välittömästi. Punainen turkki, kippurahäntä, älykäs katse ja innokas luonne, tämä pentu tuntui juuri oikealta. Kotimatkalla poikkesin ostamaan tulevalle perheenjäsenelle tarvikkeita.
Shinigami wa ringo wo taberu saapui uuteen kotiinsa 8-viikon ikäisenä. Pentu sai kutsumanimekseen Yuugiri. Koti-ikävää Yuugiri ei pahemmin osoittanut, mitä nyt ensimmäisenä yönä vinkui hieman. Yuugiri osoitti älykkyyttä ja halua oppia heti ensimmäisllä viikoilla opittuaan sisäsiistiksi. Yuugiri oli oikein tomera ja tarkkaavainen pentu, joka nautti kouluttamisesta aina, kun itse vain halusi oppia uutta.
Ikää tultua hieman lisää Yuugiri alkoi osoittaa vahvaa uskollisuutta omistajalleen, eli minulle, vaikka Yuugiri onkin shibojen tapaan itsenäinen koira. Yuugiri kaipaa virikkeitä, tai alkaa muuten keksiä niitä itse, sillä Yuugiri ei ole mikään sohvakoira. Yuugiri on hyväntuulinen ja tyytyväinen, kun saa tekemistä päivittäin. Kouluttaminen ei saa käydä tylsäksi, sillä Yuugiri osaa olla myös itseppäinen ja oppii vain silloin kun sillä riittää opittavaan asiaan kiinnostusta.
Ulkoilu on tälle herralle päivän kohokohta. Yuugiri rakastaa pitkiä lenkkejä ja kirmaamisesta niityillä. Yuugiri rakastaa juosta tennispallon perässä, ja Yuugiri varmaan juoksisikin itsensä näännyksiin jos saisi.
Yuugirin ehdoton lempilelu on kulunut villasukka, mitä lie herra nyt näkeekään tuossa raitasukassa. Kyseistä villasukkaa Yuugiri kantaa kaikkilla mukanaan. Muutamaan otteeseen villasukka on jouduttu parsimaan, sillä Yuugirin otteet ovat välillä turhankin rajuja. Villasukan lisäksi Yuugiri pitää kovasti palloista, varsinkin jos innostuu viskomaan tennispalloa, tai potkimaan jalkapalloa, Yuugiri on onnensa kukkuloilla saadessaan viilettää pallon perässä.
Ihmisten kanssa Yuugiri viihtyy, kunhan on ensin oppinut tuntemaan uudet tuttavuudet. Ensin Yuugiri on hieman pidättyväinen, mutta tarkkailtuaan tilannetta ja nuuhkittua uutta ihmistä Yuugiri joko hyväksyy hänet kaverikseen, tai painuu omiin oloihinsa. Yuugirin kanssa ei ole mitään konstia saada se pitämään kaikista ihmisistä, sillä Yuugiri on hyvin itseppäinen.
Lenkillä Yuugiri on reipas, ja hölkkä lenkit ovat herran mieleen. Yuugiri ei piittaa ihmisistä tai toisista koirista, vaan jolkottaa ylpeänä ohi. Lenkit Yuugirin kanssa ovat aina rauhallisia ja mukavia.
Kotioloissa Yuugiri on rauhallinen, tarkkaavainen ja hiljainen koira. Ovikellon soiton, tai auton saapumisen pihaan Yuugiri ilmoittaa muutamalla haukahduksella. Yuugiri nauttii sohvalle käpertymisestä rakkaan villasukkansa kanssa. Jotain toimintaakin välillä on saatava aikaan, eihän aika saa käydä pitkäksi.
Sukutaulu
Shinigami wa ringo wo taberu
i. Royal Samurai Jinkaku
ii. Royal Samurai Shirogane
ie. Kiyomime
e. Tamashiiwoirekaeru
ei. Ryohei Go Kirikaze
ee. Sakura hime
Kalenteri
NÄYTTELYT
Näyttelyt ja tulokset
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
18.01.2010
VNL
Mimmu
Mimmu
JUN
ERI1 PU1 SERT ROP ROP-juniori
20.01.2010
yVNL
Lac Quebec
Shiroi
JUN
ERI1 PU1 SERT ROP
27.01.2010
yVNL
Kell'Me
Pehko, Pihavahti (RYP)
JUN
ERI1 PU1 SERT ROP ROP-juniori RYP-1
Sanalliset arvostelut
00.00.00 Tuomari
Sanallinen.
00.00.00 Tuomari
Sanallinen.
00.00.00 Tuomari
Sanallinen.
AGILITY
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
TOTTELEVAISUUSKOULUTUS
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
METSÄJÄLKI
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
päivämäärä
liitto
järjestäjä
tuomari
luokka
tulokset
KÄYTTÄYTYMISKOE
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
20.02.2010
VSPKL
Shanya
Shanya
PAKK
91p. PAKK1 BH
Tekijänoikeus
Kuvien koira on nimeltään Sayuki del Biagio. Huomioithan että kyseessä oleva koira on virtuaalikoira - kuvien koira ei liity mitenkään sivujen teksteihin.
The dog in pictures is Sayuki del Biagio. This dog is a sim game dog - the dog in pictures has nothing to do with the texts of this site.