Millainen Lenni on?
Pojat on poikia - lausahdus pätee ainakin Bamboo Panda Love Penguin-nimisen koiran kohdalla. Tämä Lenni-kutsumanimeä totteleva jokapaikan höseltäjä osaa aiheuttaa kaaosta siellä missä ei ylimääräistä häslinkiä tarvittaisi. Rauhalliset koti-illat ovat historiaa, kun Lenni keksii ryhtyä ryntäilemään pitkin taloa lelu hampaissaan. Herra intoilee kuin koiranpentu konsanaan ja saa toiset koirat riehumaan hulvattomasti kanssaan. Lenni on se koira, joka aloittaa ovikello-shown saaden kiihtyneellä olemuksellaan toisetkin mukaan vouhotukseensa. Lenni on ihmisiä kohtaan ystävällinen ja nauttii silityksistä ja huomiosta silloin tällöin. Mikäli jaksaa leikkiä Lennin kanssa aamusta iltaan, on vankka ystävyys tämän pojankolttiaisen kanssa taattu. Mieluiten Lenni viettää aikaansa touhuamalla toisten koirien kesken.
Lennin keskittymiskykyä ollaan treenattu ahkerasti, mutta vielä on matkaa edessä. Herra tuppaa vieläkin kiihtymään hieman liikaa treenatessa, mutta on rauhoittunut hurjasti verrattuna alkuaikoihin. Lenni ilmaisee innostustaan haukkumalla kimeästi ja steppaamalla aloillaan, joskus irti ollessaan herra saa spurttikohtauksia ja alkaa juosta ympyrää villisti haukkuen.
Mikään tyhmä koira Lenni ei kuitenkaan ole, vaikka kiihtyykin helposti. Lenni on hyvin älykäs ja oppii temput kunhan vain malttaa keskittyä kunnolla opittavaan asiaan. Lenni kaipaa aivotyöskentelyn välissä leikkiä ja muuta aktiviteettiä, jotta jaksaa sitten keskittyä suoritukseensa. Ilman taukoja Lennin kanssa treenatessa saa aikaan vain kireät hermot itselleen sekä energiaa pursuavan, räjähdyspisteessä olevan koiran. Taukojen kanssa Lenni työskentelee upeasti, vaikka kaipaakin vielä hieman hiomista.
Välillä sitä luulee ettei tästä energiapakkauksesta lopu virta ikinä, mutta pitkän päivän ja juoksentelun jälkeen Lenni käpertyy mielellään takan eteen matolle lataamaan akkujaan seuraavaa päivää varten.
Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmat Lennin kanssa?
Lennille pyrin saamaan lisää perustottelevaisuutta tokon parissa. Vauhtia ja innostusta Lennilta löytyy myös agilityn pariin, joten agility radalta meitä voi tulla bongaamaan. Tottakai vinttikoiraurheilu tulee myöskin olemaan olennainen osa Lennin ohjelmaa.
Kuvat/Photos: Cool Run Silken Windhounds, kuvissa oleva koira ei liity sivun teksteihin. Klikkaa kuva suureksi!
i. BTW C Ya Suckersevm
ii. BTW U Suck evm
iii. BTW Just Like Him evm
iie. BTW Lily Bloom evm
ie. Tres Pilgrim Verbazing evm
iei. FA Thousand Of Cranes evm
iee. FA Untitled Machine evm
e. Bamboo Make It A Mess evm
ei. Bamboo Redeemer evm
eii. World Around Me evm
eie. Bamboo Padfoot evm
ee. Tres Pilgrim Dat Wil Zeggen evm
eei. Tres Pilgrim Wens En Spier evm
eee. Tres Pilgrim Zelfs Dat Wonder evm
Lenni on kasvanut jenkeissä upeita ja maineikkaita silkkivinttikoriia kasvattavassa Bamboo nimisessä kennelissä, mutta Lennin sukujuuria on myös Hollannissa Tres Pilgrim nimeä kantavassa kennelissä, joka on maansa menestynein silkkivinttikoirien kasvattaja. Lennin suvusta löytyy myös FA kennelin koiria, eli Adan kasvattaneen kennelin koiria. Lennillä ja Adalla ei kuitenkaan ole sukupuissaan toisilleen sukua olevia koiria. Lennin isä BTW C Ya Suckers on BTW-kennelin kasvatteja ja hyvin menestynyt silkkenuros maailmalla. BTW alkuisia koiria Lennin suvusta löytyykin muutama kappale.
KOEJUOKSUT, 3/3, VVULFIN-0167
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
18.11.2009
VVUL
KAP
Arvontakone
#2, 480m
34,65 s
19.12.2009
VVUL
Furenza
Frisky
#2, 480m
34,78 s
08.01.2010
VVUL
Vaalea Kuiskaus
Arvontakone
#2, 480m
34,52 s
NÄYTTELYT
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
15.12.2009
VNL
Sawquen
Pihavahti
AVO
ERI2 PU3
24.12.2009
VNL
DeWolf
Kati
AVO
ERI1 PU1 ROP SERT
27.12.2009
VNL
Thema
Kati
AVO
ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vKREW-09 RYP1
30.12.2009
VNL
N VNL
Kati
AVO
ERI1 PU1 ROP SERT CACIB vNW-09 RYP2
01.01.2010
VNL
Pihavahti
Pihavahti
AVO
ERI1 PU2
15.01.2010
VNL
Mordon Girdle's
Pihavahti
AVO
tulos
18.01.2010
VNL
Mimmu
Mimmu
AVO
ERI2 PU3
27.01.2010
yVNL
Kell'Me
Svea
AVO
EH2
AGILITY
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
12.12.2009
VAL
Furenza
Frisky
MAXI I
vKUMA
05.01.2010
VAL
Millenium
Josefina
MAXI I
vKUMA
TOKO
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
06.12.2009
VTL
Lac Quebec & Lumikirsun
Sekhmet
ALO
185p. I-palkinto
BH-koe
PÄIVÄMÄÄRÄ
LIITTO
JÄRJESTÄJÄ
TUOMARI
LUOKKA
TULOS
06.12.2009
VSPKL
mio
mio
PAKK
90p. PAKK1 BH
Huomioithan että kyseessä oleva koira on virtuaalikoira - kuvien koira ei liity mitenkään sivujen teksteihin.
Kuvissa esiintyvä koira on nimeltään Lagniappe Ti'Cayenne Cool Run.
This dog is a sim game dog - the dog in pictures has nothing to do with the texts of this site.
The dog in pictures is Lagniappe Ti'Cayenne Cool Run.